Yleinen

Kotirataultra 2019

 

Olisin ollut onnellisen tietämätön tästäkin 50 km juoksusta ilman sitä juoksuryhmää missä olen. Monet heistä siitä mulle hössötti ja innostuin lopulta asiasta. Pitäähän sellanen juosta jos sellanen kerran on, ja muutkin sen juoksee. Lopputuloshan olikin sitten se, että vain yksi lisäkseni juoksi sen tammikuussa siitä ryhmästä. Jäi sellanen yllytetään hullua fiilis. Mä nautin siitä kuitenkin niin paljon, että päätin tehdä sen myös helmikuussa. Helmikuussahan meitä oli sen juoksemassa huikeat 4 siitä ryhmästä.

Mullehan tää oli oikein hyvää harjoittelua. Haluan oppia tuntemaan kroppaani paremmin, oppia tuntemaan rajani, jotta ei tulisi sitten kisoissa tehtyä turhia virheitä. Treeneissä kun tulee helposti juostua vain 10, 15 ja 20 km matkoja. Nyt olen pyrkinyt lisäämään joka kuukaudelle vähintään yhden pidemmänkin lenkin 30-50km. Tammikuussa niitä tulikin sitten jo 3. Marras- ja joulukuu meni vain jouksuun totutellessa uudelleen, pitkän tauon jälkeen.

Kotirataultra, eli siis maailmanlaajuinen ultrajuoksu joka on aina tammi- ja helmikuun viimeinen sunnuntai. Tyyli vapaa, kunhan juokset/kävelet sen 50 km sen vuorokauden aikana. Ihan missä haluat ja miten haluat, vaikka eri osissa. Ajan saa sitten lähettää halutessaan johonkin. Itse en tuloksia mihinkään laittanut, halusin vain omaksi ilokseni sen tehdä. Maailmalla tämä on nyt 29. kerta ja Suomessa 28. kerta.

 

Tammikuun kotirataultra 27.1.2019

Oli luvattu kamalia pakkasia kyseiselle päivällä joten vein edellisenä päivänä salille kaappiini geelit, vaatteet, kengät yms. Tarkoitus oli juosta ulkona ensin 10 km salille. Salilla 30 km matolla ja takas 10 km kotiin, ettei tarvi kantaa mitään mukana. Mulla kun ei ollut tässä vaiheessa minkäänlaista pullovyötä tai liiviä. Vasta silloin ostin ekan kerran niitä energiageelejäkin.

Aamulla oli sit mukavat -25 pakkasta ja lähdin matkaan. Juoksin reippaasti Hämeenlinnan rantareitin kautta salilleni ja perillä huomaan ettei ovet aukea, loistavaa! Soitin ovista vastaavalle henkilölle, ”viittisiks sä tulla kattoon näitä ovia?” Kertoi tulevansa tunnin päästä. Noh, mikäs siinä sit. Totesin hänelle vain vaan että ”okeih, ei paineita mut oon ihan hiessä, pikkuhiljaa jäässä ja mun kaikki geelit, nesteet yms. on tuo salilla. Juoksen uusiks ton 10 km ni tuun sit salille takas.”

Paikalle saapunut mies ei suostunu jättään mua siihen kun näytin kuulemma viluiselta, vaan halus välttämättä viedä mut kotiin. Kotiin ei ollut kun 3 km mut autossa ehti hyvin lämmetä. Pannasta ja huivistani alkoi valua syliini vettä, keräilin niitä käsiini ettei auto kastu. ”Ei kai haittaa et sulan sun autoon.” Tässä kohtaa siis näytin jo lumipallolta #isonamustatuleelumipallo. Kotiin päästyäni menin nopeesti juomaan jääkaapista yhden Profeelin ja uudestaan samaa lenkkiä kiertään. Matkalla mietin mihin jatkan jos ovi on vieläkin kiinni. Mikään kauppakaan ei vielä auki silloin ollut. Onneksi ovet olivat kuitenkin jo avattu. Salilla juoksinkin sitten sen 30 km matolla, kun 20 km oli jo alla ulkona juoksemisesta.  Mitään ongelmia ei kropassa ollut, eikä se oikeastaan tuntunut kovinkaan kummoiselta. Aika oli 05:04:50 ja sykkeet melko korkeat.

Palatuminen vei yllättävän kauan, vasta pe oli sykkeet normaalit. Ennen en ole sellaisiin asioihin edes kiinnittänyt huomioo, menny vaan. Pidin maanantaina välipäivän ja tiistaina jatkoin normaalisti. Torstaina oli pidettävä vielä toinenkin välipäivä kun sykkeet ei vieläkään ollut normaaleissa. Perjantaina kaikki oli jälleen ennallaan. Tässä kohtaa vasta tajusin kuinka mun olis pitäny kiinnittää huomioo sen 100 kilometrin jälkeen palautumiseen. Sen takiahan aikoinaan juoksuinto sit loppuikin kokonaan. Nooh, jatkossa järkevämmin, hups!

 

Helmikuun kotirataultra 24.2.2019

Olin ehtinyt hankkia jo uuden kellon jossa gps ja kaikkia muita mukavuuksia, joista en ymmärrä yhtään mitään. Lisäksi hankin sellaisen juoksuvyön mihin saa mukaan edes 0,7 l juotavaa ja geelejä yms. muuta pientä. Alkuviikko oli ollut niin lämmintä että mulla oli loistava 50 km sula reitti mielessä. Perjantaiyönä satoi kuitenkin lunta ja tiet jälleen liukkaat. Vielä sunnuntaina aamulla mietin että mihinköhän tässä juoksis ja millä vauhdilla. Reitti sitten alkoi muodostua. Ajatus lenkkiin oli, että kellon ilmoittaessa kilometrin välein väliaikoja olis parempi että se alkaa 6:lla eikä 5:lla.

Alku meni hyvin, eka 10 km pysyi melko hyvin 6 min/km puolella, mutta 10-20 km välillä lipsuttiin hieman vitosen puolellekin. Se kävi kuitenkin niin vähän sielä etten antanut häiritä. Sykkeet oli huomattavasti paremmat kuin ekassa kotirataultrassani. 20-30 km kohdilla oli ongelmia vasemman lavan kanssa, ”hieman” jumissa. Mun hieroja on siis rakastunut, niin se ei enää hiero mua neljää kertaa viikossa. Viikottain kuitenkin, kunhan se aika ei ole viikonloppuna. Hänellä on siis nykyään muutakin elämää kuin treenit ja mä… Whaaat?

 

Mitä mä nyt sit opin?

Tää jälkimmäinen oli pisin matkani minkä juoksin ulkona, puolimaratonit ollu tähän asti pisimmät ja ne on vedetty ihan ilman mitää nestettä tai geelejä. Oli todella tärkeää mulle että tää tuli siks tehtyä. Ero juoksumaton mukavuuteen kun oli suuri. Vesi yms. oli kannettava mukana ja selvästi sitä oli liian vähän mukana. Kun lopetin juoksun multa meinas lähteä jalat alta. Viimeisessä kuvassa minkä otin, on kalpea väritön juoksija. Juostessa ei sellasta huimausta huomaa kun maisema muutenkin vähän hyppiii kokoajan. Enemmän geelejä ja nestettä siis, eli nyt olis aika sit hankkia se sellanen pulloliivi asia, mitä nää polkuihmiset käyttää. Jalat oli myös selvästi erilailla väsyneet kuin matolla juoksemisesta, toki liukas pohjakin vaikutti asiaan. Huomasin jalkojen olevan väsyneemmät kyllä jo aikaisemminkin kyseisellä viikolla. Seuraavana päivänä, eli tänään ei kuitenkaan enään tuntunut missään.

Näissä pidemmissä treeneissä oppii paremmin tuntemaan sitä kroppaansa. Mulla ainakin pää alkaa jossain vaiheessa helposti hölmöillä ja juoksusta tulee siks raskaampaa. Ajatukset väsyneistä jaloista, hitaasta vauhdista, perkeleen ylämäestä, kivusta kyljessä jne. pitää opetella lopettamaan. Olenkin sen oppinut jo aika hyvin, mutta parannettavaa on. Keskittymällä musiikkiin suljen paljon pois jalkojen tuntumaa, kipua tai negatiivisia ajatuksia suorituksestani. Ensimmäisessä 50 km lenkissä taas opin sen palautumisen tärkeyden. Tällä kertaa palautellan hieman paremmin. Tiistaina, eli huomena ei juosta 10 km lenkkiä ja vedetä salitreeniä päälle, niin kuin tein viimeksi. Muutenkin ajattelin tämän viikon antaa jalkojen huilata enemmän. Kävelyä nyt tulee töihin ja salille väkisin, mutta koitan malttaa juoksun suhteen. Ottaa vaan pari kevyttä lenkkiä loppuviikosta, juoksusta nauttien.

Hyviä treenejä!

 

 

Teksti: Tiia Kuokkanen
Kuvat: Jarkko Salonen

Back To Top