Yleinen

Vuodesta 2018 vuoteen 2019!

2018 vuosi oli melko vauhdikas! Aloin rakentaa sitä uutta elämää masennuksen ja burnoutin jälkeen. Sanoisin että vuosi oli myös rankka, jos joskus ei olisi ollut helvetin rankkaa. Riippuu mihin vertaa. Mulla on ollu kuitenkin todella hauska vuosi kaikesta huolimatta. Sain paljon asioita aikaan, vaikka enemmän ehkä itseltäni odotin. Nyt osaan kuitenkin olla jo tyytyväinen tähän vähempäänkin. Tavoitteita kohti mennään kuitenkin jatkuvasti vauhdilla. Se saa nyt luvan kelvata mulle. Parasta vuodessani oli se, että uskon löytäneeni jotain mitä me kaikki etsimme. Löysin vihdoin sen polun missä onni on, nyt vaan koitan pysyä sillä ilman karttaa ja kompassia.

No miten se 2018 nyt sitten meni? Sama menohan tulee olemaan myös vuonna 2019!

Perhe/koti/ystävät

Neela, tärkein asia elämässäni, se 5-vuotias jääräpää. Ollaan lähennytty tänä vuonna paljon kun on ollut enemmän aikaa yhdessä. Yksi syy ammattiini ja yrittäjyyteen olikin se että mun on mahdollista viettää enemmän aikaa tämän iloisen, ihanan, kamalan pienen neidin kanssa. Tähän mun treenimäärään ei mikään 8h/pv työ sopisi yksinhuoltajana mitenkään. Teen myös viikonloppuisin töitä just siks että tyttö on usein muualla silloin. Näin voin tehdä viikolla vähemmän ja aikaa jää Neelalle enemmän. Pelailua, askartelua, leffoja ja kaikkea kivaa yhdessä.

Koti, se paikka jossa en oo ikinä viettäny aikaa oikeen. Paikka joka on ollut aina adistava, jota olen vältellyt enemmän ja vähemmän. Se on alkanut muuttua enemmän siksi paikaksi mikä sen kuuluukin olla. Remontin aloitin syksyllä, se on yhtä huonetta ja lattialistoja vaille valmis. Huonekaluja ja sisustusta on jo uusittu, mutta uusitaan vielä pitkälle vuotta 2019. Eniten odotan että saan olohuoneeseen oman lukunurkkani jossa voin rauhoittua kun on omaa-aikaa. Vaaleapunaista, lilaa, valkoista ja mustaa, sellanen meidän kolmen prinsessan unelmakoti. Paikka mihin ei miehet suostu astumaan ja voivat pahoin. Kaikella rakkaudella miehiä kohtaan.

Ystävät ovat joutuneet kestämään paljon vuonna 2018, olen saattanut olla hieman holtiton. Mieli on muuttunut monesti ja olen tarvinut paljon sitä omaa aikaa. Onneksi ne jo tuntee mut hyvin. Ymmärtävät kun otan etäisyyttä, tukevat kun romahdan, tulevat kun tarvii. Heihin on voinut luottaa tänäkin vuonna. ”Olisit saanu turpaas jos olisin ollu paikalla” ja ”Kun hetken kuuntelee sua ni huomaa et itellä meneeki ihan hyvin” mäkin rakastan teitä. Kiitos ja anteeks!

Työ/koulutus

Valmistuin ensimmäiseen ammattiini alkuvuonna. Aloitin taas varovasti yrittäjänä työt 5 vuoden burnoutin/masennuksen jälkeen. Oon aina halunnut tehdä työtä jossa voin auttaa ihmisiä ja tää on ehdottomasti se mun tapa tehdä sitä. Rakastan tätä hommaa ja lisäksi mun asikkaat on todella mukavia tyyppejä. Joulun jälkeen varasinkin paikan itselleni jatkokoulutukseen. Psyykkisen valmentajan koulutus alkaa syyskuussa Tampereella. Se tekee varmasti hyvää ihan vain itsellenikin sen lisäksi että osaan sitten jatkossa neuvoa ja kannustaa asiakkaitani paremmin.

Lomaa/rentoutumista

Opin arvostamaan myös enemmän lomailua ja vapaata. Huomasin että kun lähtee edes mökille hetkeksi niin olo paranee huomattavasti, ja taas jaksaa paremmin arkea. Oli aika jolloin en käynyt mökillä vuosiin, nyt sentään kerran tai kaks vuodessa oon itteni sinne saanut. Ja kun mökki kerran löytyy niin miksi sielä ei sitten useammin kävisi.

Ehdittiin käydä vähän syksyllä reissuissakin. Ensin Menorcalla johon rakastuin heti. Suosittelen kaikille. Saaren kiertävä Cami De Cavalls reitti vei sydämmeni täysin ja edelleen etsin sitä toista hullua, joka mun kanssa sen saaren lähtis juoksemaan ymppäri (185km) 2019! Anyone?

Lisäksi käytiin Lapissa ekan kerran elämässäni ja sekin oli aivan mahtava paikka. Karhunkierrokselle olenkin jo ilmottautunut, että sielä nyt ainakin käyn vuonna 2019, varmaan jotain lomaakin sille suunnalle tulee jos vain ehtii. Myös ne pienet retket mitä tein ystäväni kanssa täällä etelässä Poronpolulle, Birgitan polulle tulevat lisääntymään.

Treenit

Hhhmmmm…..Noh, mitähän tähän ny si sanois! Ai ette oo instan menossa mukana pysyny. Mihin se ny tähtää? Niin mihin kisoihin sä ilmottauduit? Siis täh, onks se ollu jotenkin epäselvää???!!! Joo tiedän, on se ollu, myös mulle.

Kun treeniaddiktio kohdistui niin pahasti juoksuun, tapoin siihen intoni. Keväällä juoksin vain harvoin, ilman kelloa ja fiiliksen mukaan. Sit kesällä lopetin juoksun kokonaan ja yritin etsiä itsestäni sitä fitness Tiiaa. Aloin käydä paremmalla salilla Sporttimekassa. Mahtava sali, ja ennen kaikkea mahtavat omistajat. Heillä on sydän mukana tekemisessä. Hankin myös salilta lajiin valmentajan. Kesän otin asian kanssa rennosti. Koitettiin miltä se alkaa tuntua, onko mun juttu. Lomien jälkeen syksyllä aloitettiin täysillä treenit ja vähennettiin aerobista. Meni hurjat 2 viikkoa ja pääni hajosi täysin. En saanu syötyä, en nukkunu ja kroppa kävi ihan ylikierroksilla. Se huusi liikkumaan enemmän. Ne hiton välipäivät mitä ois pitäny olla joka 4. päivä ei sopinu vielä mulle. Olen kuitenkin kiitollinen että niin kävi, koska sen pohjalla käynnin ansiosta löysin jotain mikä muutti elämäni. Kuten sanotaan ”Rankimman kiipeämisen jälkeen avautuu kaunein maisema.”

Oli tehtävä mitä oli tehtävä. Eli palasin juoksuun. Kuukauden juoksun jälkeen aloin innostua juoksutapahtumista. En ole ikinä osallistunut kilpailuihin muussa kuin ratsastuksessa, mutta nyt olis tarkoitus kiertää 2019 Buff Trail Touria ainakin 4 kilpailua. Norjaankin on ilmottauduttu maratoniin 26.4.2019 kaverin kanssa. En ole silti lopettanut salilla käymistä, edelleen sielä 4-6 kertaa viikossa käyn. Myös voimailu salilla on alkanut kiinnostaa. Kesällä ostin myös oman sup-laudan, joten se tulee olemaan ehdottomasti osa treeniäni jatkossakin.

Hyvinvoiti/terveys

Olen myös oppinut tuntemaan itseäni paremmin 2018, ymmärtämään miksi olen sellainen kuin olen. Sen myötä oppinut nauttimaan matkastani täällä enemmän. Olen edes vähän armollisempi itselleni ja vaatimuksilleni. Olen ollut nyt enemmän yksin, ja ai että mä nautin siitä. Mitä enemmän oon yksin sen onnellisempi oon ollu. Siks mun ystävätkin ovat varmasti sellaisia että heille riittää että näkevät mua harvoin. Viestitellää ja soitellaan toki, mutta yhteistä aikaa ei meinaa olla kun tarvin sitä omaa tilaa niin paljon, päivittäin. He onneksi tietävät että ovat silti jatkuvasti mielessäni ja sydämmessäni.

Treeniaddiktioni syy alkaa olla selviämässä ja paha oloni on helpottamut käsittämättömästi. Itkin myös ekan kerran elämässäni onnesta syksyllä itseni vuoksi. Olen itkenyt paljon ystävieni onnesta, mutta nyt löysin onnen myös omasta elämästäni. Aluksi se oli jopa pelottavaa, oonko mä ihan täysin seonnu et aamulenkillä rantareittiä juostessani alan vaan itkeä kun tuntuu hyvältä. Juoksen ja se ei ollutkuun sitä että juoksin karkuun jotain asiaa. Nyt alan jo tottua siihen pillittämiseen. Suunta on siis todellakin oikea, nyt vain on pidettävä se oikeana myös vuonna 2019.

 

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE!

 

 

 

Teksti: Tiia Kuokkanen
Kuvat: Tiia Kuokkanen, Pilvi Pekkola, Verna Aitto-oja

Back To Top